Hellaton kokki rakastaa raakaruokaa

2.11.2016

Mea Salo voi raakaruoan ansiosta hyvin. Hellaton ruoka on myös ekologinen vaihtoehto.

Raakaruokailijan ravinnosta vähintään 75 prosenttia on kuumentamatonta ja jalostamatonta, kasvikunnasta peräisin olevaa raakaruokaa. Mea
Salo kiinnostui asiasta jo 1980-luvulla, jolloin puhuttiin elävästä ravinnosta. – Olin vakuuttunut, että elävä ravinto on terveellisin tapa syödä ja halusin varjella terveyttäni. Aloin idättää ja syödä enemmän raakaruokaa. Myöhemmin ryhdyin vegaaniksi eläinoikeussyistä,  ja nyt olen raakavegaani.

Mea Salo valmistaa esimerkiksi vihanneksista,juureksista, marjoista, hedelmistä, gluteenittomasta viljasta, siemenistä ja pähkinöistä vanukkaita, salaatteja, keittoja, patoja, pitsaa, leipää, keksejä, kakkuja, karkkeja ja jäätelöä.

– Nautin kovasti joka-aamuisesta tuorepuristamastani mehusta, jonka teen aina vähän eri aineksista. Tattaria ja hamppua käytän paljon puuroissa, ja kalsiumrikasta seesaminsiementä maidon ja kaakaon pohjana. – Lempiruokani jäätelö syntyy pakastetuista banaaneista marjojen tai mausteiden ja muiden makuainesten kanssa. Raakajäätelö on terveellistä, koska siinä on paljon ravintoaineita mutta ei prosessoitua sokeria tai lisäaineita, joita sen sijaan on valtavasti kaupan jäätelöissä.

Vihreä vaihtoehto

Raakaruoassa on helppo suosia lähiruokaa. Sienet, marjat ja villivihannekset voi poimia itse. Ituja ja versoja on helppo kasvattaa pienessäkin kodissa tuoreruoaksi. – Villivihanneksia kuten nokkosia keräämällä ja kuivattamalla saa paljon terveellistä lehtivihreää sekä mineraaleja ja vitamiineja talvenkin varaksi. Kuivattamalla säilöminen kuluttaa vähemmän sähköä kuin pakastin, vaikka pakastintakin tarvitaan. Kätevimpiä keittiöapureita ovat esimerkiksi tehosekoitin, mehustin, monitoimikone ja kuivuri näkkärin, sipsien tai sadon kuivattamiseen. Pienkoneet eivät vie paljoa sähköä, eikä raakaruoan valmistuksessa tarvita pitkiä kypsytysaikoja hellalla tai uunissa.

Raakaruoka on ekologista sikälikin, että ruoka-aineita ei ole pakattu moneen kertaan kuten monia valmisruokia ja prosessoituja tuotteita.

Eroon vaivoista

Raakaravinnon terveellisyydestä on näyttöä: Mea Salolle flunssat ovat historiaa, ja hän nukkuu aiempaa paremmin. Monet ovat saaneet raakaravinnosta apua myös esimerkiksi suolistovaivoihin ja joillakin allergiat ja astma ovat kaikonneet.

Raakaruoan myötä Mea Salon luovuus lisääntyi: hän alkoi muun muassa säveltää ja tehdä omia kappaleita. Saipa hän raakaruoan myötä myös uuden ammatin. – Raakaravintovalmentajana pidän nettivalmennuksia, livekursseja sekä kirjoitan blogia ja Hellaton kokki -raakaravintokirjoja, Mea Salo kertoo.