Kaukolämpö on lähilämpöä jätevoimalasta

2.11.2016

Lähes 20 vuotta kestäneen työurani aikana olen useaan otteeseen ihastellut aiempien kaukolämpösukupolvien neronleimauksia. Ehkä tärkein sellainen on kaukolämmön ja sähkön tuottaminen samassa prosessissa, jota energia-alalla kutsutaan yhteistuotannoksi. Yhteistuotanto säästää noin kolmanneksen energiaa verrattuna siihen, että kaukolämpö ja sähkö tuotettaisiin erillään toisistaan. Vantaan Energia tuottaa lähes kaiken kaukolämmön yhteistuotannolla, jonka pääpolttoaineena on nykyisin sekajäte.

Pari vuotta toiminnassa ollut jätevoimalamme tuottaa sekajätteestä kaukolämpöä Vantaan Energian kaukolämpöverkkoon ja sähköä valtakunnan verkkoon. Olemme pystyneet sekajätteen ansiosta vähentämään fossiilisten tuontipolttoaineiden, kivihiilen ja maakaasun, käyttöä yli 40 prosenttia. Jätevoimalan myötä myös kaukolämmön keskimääräinen hinta on alentunut lähes 10 prosenttia. Ilokseni voin todeta, että jätevoimala on toiminut tänä vuonna suunniteltuakin paremmin, joten jätämme laskuttamatta kaukolämpöasiakkailtamme marras- ja joulukuun perusmaksut!

Jätevoimalassa tuotettava kaukolämpö sai tuotenimekseen Uusiolämpö. Useat kaukolämmön kiinteistö- ja yritysasiakkaamme ovat valinneet kaukolämmökseen ekologisen Uusiolämpö100:n tai Uusiolämpö50:n. Parhaillaan suunnittelemme kaukolämmön tuottamista myös biopolttoaineilla. Tulevaisuudessa kaukolämpöä pystytään tuottamaan myös lämpöpumpuilla ja geotermisesti hyödyntämällä maan sisäistä lämpöä. Uusia tuotteita ja vaihtoehtoja on siis tulossa lisää kaukolämpöasiakkaillemme. Kaukolämpö on edullista ja vaivatonta lähilämpöä!

Hyvää loppuvuotta!

Lassi Kortelainen
lämpöpalvelupäällikkö