Sähköasema pintaa syvemmältä

5.4.2016

Sähköasemien hienous kätkeytyy ulkoseinien sisälle, palo-ovien takana toimiviin laitteisiin ja järjestelmiin. Hakkilassa otetaan ensi syksynä käyttöön käyttövarmuudeltaan huippuluokan sähköasema.

Voimaloissa tuotetaan ja siirtoverkoissa siirretään jännitteeltään 110 kilovoltin sähköä. Sähköasema muuntaa sen jakeluverkkoon sopivaksi 20 kilovoltin sähköksi. Sähköasemalta sähkö siirretään jakelumuuntamoille ja edelleen pienjännitteenä kuluttajille.

Sähköasema huolehtii monin tavoin sähköverkon turvallisuudesta ja sähkönjakelun häiriöttömyydestä. Melkein kaikkea on kaksin kappalein ja jokaiselle järjestelmälle varajärjestelmä. Jos jokin komponentti, kojeisto tai järjestelmä hajoaa, toinen tarvittaessa korvaa sen.

– Mikäli kaivinkone kuopaisee jossain maakaapelin poikki, sähköaseman suojareleistys havaitsee sen ja katkaisee sähkön lähistöltä turvallisuuden takaamiseksi, kertoo Vantaan Energia Sähköverkot Oy:n rakennuttajainsinööri Asko Hietaranta.

Hallinnassa milloin tahansa

Hakkilan uusi kolmeen kerrokseen levittäytyvä sähköasema palvelee Hakkilaa ja osaa Tikkurilasta. Se sijaitsee samalla paikalla kuin kaupungin kasvaessa pieneksi jäänyt vanha sähköasema.

Uusi sähköasema levittäytyy kolmeen kerrokseen. Kellarikerrokseen kätkeytyy suurin osa kaapeleista. Ensimmäistä kerrosta hallitsee 20 kilovoltin kojeistokokonaisuus. Toisessa kerroksessa ovat käytönvalvontaan ja 110 kilovoltin siirtoverkon suojaukseen liittyvät laitteistot. Siellä sijaitsevat myös muun muassa kaiken varalta asennettavat akustot.

– Voimme hallita sähköasemaa, vaikka sähköt olisivat poikki pääkaupunkiseudulla tai valtakunnallisestikin, Hietaranta toteaa.

Hyvää huolenpitoa ja uusimista

Kaupunkienergiayhtiöiltä edellytetään hyvää toimitusvarmuutta ja virheetöntä toimintaa.

– Sähköasemat vaativat sekä jatkuvaa kunnossapitoa että laitteistojen ja järjestelmien säännöllistä uusimista. Tällaisen käyttövarmuuden toteuttaminen vaatii asiantuntijoiden laaja-alaista työpanosta, Hietaranta huomauttaa. 

Parhaillaan Vantaan Energia Sähköverkot aloittelee Keimolan sähköaseman laajennusta. Siitä tulee samanlainen kuin Honkanummen, Tuupakan ja Hakkilan sähköasemista. Myös Vaaralassa sähköasemaa hieman laajennetaan.

Eri puolilla Vantaata toimii 13 sähköasemaa, joita ohjataan ja valvotaan käyttökeskuksesta Vantaan Energian pääkonttorilla. Sähköasemien tietoliikenne kulkee Vantaan Energia Sähköverkkojen omissa valokuitukaapeleissa. 

Sähköasemat rakennetaan 40–60 vuoden käyttöä varten. Suojaus- ja automaa­tiojärjestelmän käyttöikä on 20–25 vuotta.

Hakkilan sähköasema

Uusi sähköasemarakennus ja muuntajasuojat
2 muuntajaa, teholtaan yhteensä 80 MVA
3 siirtojohtoa
20 maakaapeloitua johtolähtöä jakeluverkostoon
Käyttöönotto syyskuussa 2016
Sähkölaitosurakasta vastaa ABB Oy
Budjetti noin 6 miljoonaa euroa