Kesä on parasta aikaa

25.5.2018

Vantaalla eletään valoisia aikoja. Kaupungin talous, työllisyys ja verotulot kasvavat, mutta vielä vahvempi on rakentamisen kasvuvauhti. Uusia asuntoja valmistuu nyt ennätysmäärä ja vantaalaiset kaupunginosat muuttuvat silmissä. Kun nykyinen Pakkalan sähköasemamme valmistui 1990-luvun alussa, sitä ympäröivät peltomaisemat.

Nykyään aseman vieressä on kauppakeskus Jumbo, asuinalueita ja yrityskeskittymä. Vantaan väestömäärä kasvaa seuraavan viiden vuoden aikana keskimäärin 4 400 asukkaalla vuodessa. Yhtä hurjiin kasvulukemiin kaupungissa on päästy viimeksi 1970-luvun jälkipuoliskolla. Kehäradan varsi on voimakas asuntotuotannon veturi, rakentaminen on hyvässä vauhdissa etenkin Keimolan ja Kivistön alueella.

Kaupungin kasvu näkyy myös sähköverkkoyhtiön arjessa. Jotta kaikki uudet vantaalaiset saadaan liitettyä sähköverkkoon juuri oikeaan aikaan, tarvitaan lisää jakokaappeja, muuntamoita, sähkökaapeleita ja sähköasemia. Asuntojen kaavoituksen yhteydessä on varattava tilaa myös sähköverkolle. Keimolaan on juuri valmistumassa uusi sähköasema jonka kapasiteetti on kolminkertainen vanhaan verrattuna. Keimolan asema ja tulevat sähköverkon maakaapelointiurakat parantavat sähköverkon luotettavuutta ja toimintavarmuutta vauhdilla kasvavalla Luoteis Vantaalla.

Luoteis-Vantaan ilmajohtoverkon saneeraus säävarmaksi maakaapeliverkoksi on yksi suurimmista sähköverkon urakointikokonaisuuksistamme ja se jakautuu usealle vuodelle. Puramme alueelta sähköverkon viimeisetkin ilmajohdot ensi vuosikymmenen puolivälissä.

Urakoiden myötä rakentuu 200 kilometriä maakaapelia ja 70 uutta muuntamoa, ja samalla puramme kaikkiaan 65 kilometriä 20 kilovoltin ilmajohtoa. Pidämme asiakkaat ajan tasalla hankkeesta urakoiden edetessä. Keimolan uusi sähköasema otetaan käyttöön sopivasti kesän alussa, ja tulevan kesän aikana vantaalaiset kohtaavat kaapelointityömaita niin Luoteis-Vantaalla kuin muualla kaupungissa. Kesä on parasta aikaa – myös sähköverkon rakentamiseen.

Asko Hietaranta
rakennuttajainsinööri,
Vantaan Energia Sähköverkot Oy