Siirry sisältöön

Sähkönsiirtohintojen kehitysnäkymiä

Tavoitteenamme on tarjota vantaalaisille asiakkaillemme vakaa ja maltillinen sähkönsiirronhinta. Suunnittelemme toimintaamme pitkäjänteisistä ja kehitämme kustannustehokkuuttamme määrätietoisesti. Pitkäjänteisen tekemisen ansiosta olemme välttyneet äkillisiltä hinnankorotuksilta ja siirtohintamme ovat tasaisesti olleet valtakunnallisessa hintavertailussa edullisimpien joukossa.

Omistajiamme ovat Vantaan ja Helsingin kaupungit eli käytännössä kaupunkilaiset. Liiketoimintamme taloudellinen tuotto päätyy siis kaupunkilaisten hyväksi.

Kehitämme palveluitamme ja toimintaamme asiakkaidemme hyväksi

Yksi asiakaslupauksistamme on, että hinnoittelumme on rehellistä ja avointa. Pyrimme kertomaan siirtomaksuista mahdollisimman selkeästi ja ymmärrettävästi. Autamme parhaamme mukaan asiakkaitamme  myös tulevaisuuden taloussuunnittelussa ja parannamme siirtomaksujen ennustettavuutta,  julkaisemalla säännöllisesti näkemyksiämme Vantaan siirtomaksujen kehityksestä. 

Siirtomaksujen kehitysnäkymät tuleville vuosille (tilanne 10/2024)

  • Vuosi 2024: verkkopalveluhinnat nousevat Vantaalla 1.11.2024. 
    Korotus koskee kaikkia asiakkaitamme. Sähköverollinen verkkopalvelulasku kasvaa keskimäärin 2,1 prosenttia. Keskimääräinen korotus verottomaan siirtohintaan on 4,0 prosenttia. Hinnanmuutoksen vaikutukset asiakkaiden kokonaislaskuun vaihtelevat käytössä olevan verkkopalvelutuotteen ja sähkönkulutuksen mukaan. Hinnankorotus johtuu sähköverkon rakentamisen ja ylläpidon kasvaneista kustannuksista sekä energiajärjestelmän puhtaan siirtymän aiheuttamista kasvaneista investointitarpeista.
  • Vuosi 2025: hinnanmuutosta ei ole tällä hetkellä tiedossa. Dynaaminen toimintaympäristömme edellyttää kuitenkin jatkuvaa arviointia.

Tiedotamme asiakkaitamme hinnanmuutoksista aina sopimusehtojen mukaisesti ja asiakkaan kanssa sovitulla tavalla.