Tulevaisuuden osaajat – Kesätöissä Vantaan Energia Sähköverkoilla
Sähkön käyttö Vantaalla on lisääntynyt kaupungin orgaanisen kasvun ja vihreän siirtymän myötä. Muita energiamuotoja korvataan yhä enemmän sähkön käytöllä esimerkiksi liikenteessä ja lämmityksessä. Energia-ala on siis jatkuvassa kehityksessä ja tämä tekee Vantaan Energia Sähköverkoista kiinnostavan työnantajan myös opiskelijoille. Tänä kesänä Sähköverkoilla työskenteli seitsemän kesätyöntekijää erilaisissa sekä monipuolisissa tehtävissä.
– Tarvitsemme tulevaisuudessakin osaajia tärkeään työhömme kehittämään sähköverkkoja ja varmistamaan hyvä sähkön toimitusvarmuus vantaalaisille asiakkaillemme. Siksi meille on tärkeää tukea nuorten kouluttautumista energiatoimialalle tarjoamalla heille mielenkiintoisia kesätyömahdollisuuksia, korostaa Vantaan Energia Sähköverkot Oy:n toimitusjohtaja Risto Lappi,
Kesätyö tarjoaa mahdollisuuden yhdistää opinnot käytäntöön
Parhaiten työnantajasta kertoo kuitenkin itse työntekijöiden kokemukset. Aleksi Pietikäisellä on energiajärjestelmien ja markkinoiden opintoja jäljellä noin vuoden verran. Kesän hän on työskennellyt harjoittelijana osana verkkopalveluiden tiimiä.
– Koen, että työskentely Vantaan Energian Sähköverkoilla on tukenut opintojani hyvin ja olen saanut syvennettyä ymmärrystäni erinäisistä aiheista käytännön esimerkkien kautta. Toimitalolla työskennellessä olen myös päässyt osallistumaan keskusteluihin mitä moninaisimmista aiheista energiayhtiön toimintaan liittyen. Ilmapiiri on ollut kannustava ja aina tarvittaessa kaikki ovat olleet valmiita auttamaan sekä pohtimaan yhdessä ratkaisuja, kertoo Aleksi kesästään.
Sähkö- ja automaatiotekniikan insinööriksi opiskeleva Toni Manninen on yhtälailla tyytyväinen teorian ja käytännön yhdistämiseen.
– Työ on tukenut opintoja ja on ollut hienoa nähdä laajalti sähköverkon toimintaa aina sähköasemalta asiakkaalle asti. Tylsiä päiviä kesään ei ole mahtunut eli todella kattavasti olen päässyt tekemään erinäköisiä työtehtäviä.
Vantaan Energia Sähköverkoissa kiinnosti erityisesti tekniikka ja innovatiivisuus
– Halusin tänä kesänä päästä töihin sähköverkko puolelle koska opintojen kuluessa on syntynyt kiinnostus aihetta kohtaan. Hain Vantaan Energia Sähköverkoille, jotta pääsisin näkemään oman paikallisen jakeluyhtiön toimintaa. Kiinnosti tietää, kuinka Sähköverkot ylläpitää omaa verkkoansa ja, mitä tekniikkaa toimivan verkon takana on, Toni kertoo.
Tonin tavoin myös Aleksi piti nimenomaan sähköverkkojen parissa työskentelyä mielenkiintoisena ja innovatiivisuus herättikin alunperin kiinnostuksen yritystä kohtaan.
– Vantaan Energia Sähköverkot sekä koko konserni pyrkii aktiivisesti ja innovatiivisesti edistämään päästöjen vähentämistä sekä kiertotaloutta kaupunkilaisten energiantarpeen täytössä unohtamatta korkeaa palvelutasoa. Nämä ovat minulle tärkeitä arvoja työntekijänä ja haluan työskennellä yrityksessä, jonka toiminnasta voin olla ylpeä, lisää vielä Aleksi.
Myös työnantajan näkökulmasta kesä on ollut antoisa.
– Kesätöiden tarjoaminen nuorille on osa vastuullista toimintaamme kaupunkilaisten hyväksi. Pääsemällä itse konkreettisesti näkemään ja kokemaan, minkälaisia työtehtäviä toimialalla on tarjolla, innostaa se nuoria opiskelemaan ja kehittämään työelämätaitojaan. Samalla me saamme nuorilta uusia ja tuoreita ideoita omaan toimintaamme, summaa Lappi.
Lisätiedot:
Risto Lappi, toimitusjohtaja, Vantaan Energia Sähköverkot Oy
risto.lappi@vantaanenergia.fi
050 590 0826