Siirry sisältöön

Sähköä kuluu – joulunakin Hyvää joulua kaikille!

51786630 snow ball with christmas tree and lights on winter

Ja me huolehdimme, että uuni pysyy päällä ja sauna lämpimänä.
Muista myös asiakaspalvelumme poikkeavat aukioloajat joulun ympärillä.

Jouluun valmistaudutaan joka kodissa eri tavoin, mutta olipa kyseessä jouluruokien valmistus, jouluvalojen ripustelu tai aattosaunan lämmittäminen, kuvaan kuuluu aina sähkö.

Jouluruokien valmistaminen kuluttaa sähköä toki ruoasta, uunin käyttötarpeesta ja tehosta riippuen: koko yön uunissa kypsyvä kinkku kuluttaa sähköä enemmän kuin muutamassa minuutissa valmistuvat piparkakut. Kinkun paistamisen tarkkaa hintaa on hankala määritellä siihen vaikuttavien monien muuttujien takia: pyöreästi sanottuna kinkun saa kuitenkin paistettua noin eurolla. Joulupuuron keittämiseen kuluvan sähkön hinta pyörii muutaman kymmenen sentin paikkeilla – jälleen toki lieden teho ja haudutusaika vaikuttavat kokonaisuuteen. Hyviä nyrkkisääntöjä fiksusti sähköä kuluttavalle jouluruokien valmistajalle on pyrkiä valmistamaan enemmän ruokia samalla uunin lämmityskerralla, sillä uuniin kuumentamiseen sähköä kuluu enemmän kuin lämmön ylläpitämiseen.

Jouluvalot luovat joulun tunnelmaa. Uusia jouluvaloja hankkiessasi kannattaa suosia led-valoja, jotka kuluttavat sähköä perinteisiä valosarjaoja vähemmän. Jouluvaloihin kannattaa myös asentaa ajastin, jotta niitä voi pitää päällä vain pimeän aikaan ilman edestakaisin kytkemistä. Sähkönkulutuksen lisäksi se säästää jouluvalojen käyttöikää.

Monelle joulusauna kruunaa jouluaaton. Saunaa ei kannata lämmittää liian kuumaksi, sillä pehmeät ja miellyttävät löylyt saa jo 80-asteisessa saunassa. Fiksusti sähköä kuluttava pitää saunan lämpimänä vain saunomisen ajan, mutta ei pidä saunaa lämpimänä turhan takia.

Asiakaspalvelussamme poikkeavat aukioloajan joulun ympärillä

Asiakaspalvelumme auttaa kaikkiin sähkönsiirtoon liittyvissä asioissa ja kysymyksissä. Joulun ja uuden vuoden ympärillä asiakaspalvelussamme on muutamia poikkeavia aukioloaikoja:

to 23.12.2021 jouluaaton aatto – Asiakaspalvelumme suljetaan klo 14.
pe 24.12.2021 jouluaatto – Suljettu
pe 31.12.2021 uudenvuodenaatto – Asiakaspalvelumme suljetaan klo 14.

Tavoitat meidät puhelimella numerossa 09 8290 900 tai voit jättää meille yhteydenottopyynnön Online-palvelun kautta. Puhelimitse palvelemme arkisin klo 8.30-16.00 pois lukien yllä luetellut poikkeusajat. Vikapäivystyksemme päivystää vuoden ympäri ja on tavoitettavissa 24/7.

Toivotamme kaikille asiakkaillemme tunnelmallisesta joulua ja kaikkea hyvää alkavalle uudelle vuodelle!