Siirry sisältöön

Luoteis-Vantaan kaapelointihanke juhlii 1-vuotispäiväänsä!

katsaus

Aloitimme tasan vuosi sitten laajan, yhteensä 9 vuotta kestävän maakaapelointihankkeen Luoteis-Vantaalla, Suur-Kivistön alueen pohjoisosissa. Työt alkoivat Keimola-Tapola akselilta, josta tulevien vuosien aikana siirrytään järjestelmällisesti kohti pohjoista.

Kuluneen kesän aikana hanke eteni taas isoin harppauksin:

1.7.2019 Pidettiin hankkeen ensimmäisen vaiheen vastaanottotarkastus yhteistyössä urakoitsijan kanssa. Tarkastuksessa todettiin pieniä puutteita alueen jälkitöissä. Urakoitsija on luvannut korjata kaikki jälkityöt viimeistään viikon 33. aikana. Tämän jälkeen ensimmäinen vaihe hankkeesta on valmis.

5.7.2019 Hankkeen toinen vaihe käynnistyi Kotamäestä. Kaapeliasennukset ja maanrakennustyöt aloitettiin Kotamäestä Kotatien päästä. Tällä hetkellä työt etenevät Kotatien ja Solbackantien risteyksessä. Sähköasennustyöt ja uuden verkon käyttöönotot käynnistyvät hiukan myöhemmin. Kyseessä on yhteisrakentamiskohde, jossa samalla kaapeloidaan Vantaan kaupungin valaistusverkkoa sekä Elisan televerkkoa.

Tonteilla suoritettavista kaivu- ja asennustöistä sekä mahdollisista sähkökatkoista urakoitsijamme ilmoittaa asiakkaillemme aina etukäteen. Kaivutyöt aiheuttavat haittaa alueen liikennöintiin. Pyrimme kuitenkin minimoimaan aiheutuvat haitat. Esimerkiksi juuri nyt Solbackantie on paikoin erittäin kapea ja kaapelointityö aiheuttaa haittaa alueella liikennöiville ihmisille. Urakoitsijan mukaan tähän mennessä kaikki on sujunut hyvin ja yhteistyö alueen asiakkaiden kanssa on ollut erinomaista. Toivomme hyvän yhteistyön jatkuvan tulevaisuudessakin!

Hankkeen kolmatta vaihetta suunnitellaan jo Vestran alueelle. Suunnittelijamme tekevät parhaillaan maastosuunnittelua ja neuvottelevat maankäyttösopimuksia jakeluverkon laitteille maanomistajien kanssa. Vestran alueen kaapelointien aloittaminen ajoittuu tämän hetken arvion mukaan kesälle 2020.

Lue lisää hankkeesta ja sen aiemmista vaiheista

Katso hankkeen tarkemmat aikataulut