Siirry sisältöön

Luoteis-Vantaan maakaapelointihanke etenee aikataulun mukaisesti

Luoteis Vantaan maakaapelointi

Vuonna 2018 Keimola-Tapola alueelta käynnistynyt asiakkaidemme sähköntoimitusvarmuutta parantava maakaapelointihankkeemme on edennyt kolmen vuoden aikana sujuvasti ja suunnitellusti. Parhaillaan kaapelia on menossa täyttä vauhtia maahan Vestrassa, josta seuraavaksi edetään kohti Luhtaanmäen kaapeloitavia alueita. Kaivutyöt Luoteis-Vantaalla jatkuvat aina maan jäätymiseen saakka ja jatkuu taas keväällä roudan sulamisen jälkeen. Koko hankkeen on määrä valmistua vuonna 2027, mutta siihen on vielä matkaa.

Olemme jakaneet hankkeen 8 eri maantieteelliseen osa-alueeseen eli vaiheeseen, joista meillä on nyt työn alla neljäs vaihe. Viidettä vaihetta suunnitellaan. Aika lailla tasan hankkeen puolivälissä siis mennään ja tähän mennessä hankkeessa on laskettu uutta maakaapelia yhteensä jo yli 70 kilometriä. Lisäksi on asennettu 14 kappaletta puistomuuntamoita ja 146 kappaletta jakokaappeja. Hankkeen etenemisen myötä myös 330 kotitalouden sähkönjakelu on voitu kääntää niin sanotusti ilmajohdoista maakaapeliverkkoon.

­– On ollut ilahduttavaa huomata, että osa asiakkaistamme on jo huomannut toimitusvarmuuden parantumisen arjessaan ja antaneet siitä meille palautetta. Kaapeloinnin ansiosta sähkön laatu pysyy parempana sääolosuhteista riippumatta, eikä esimerkiksi ukkonen enää aiheuta valojen välkkymistä, kertoo rakennuttajapäällikkö Jussi Välimäki.

Energistä syksyä kaikille asiakkaille!

Seuraa suunnitteilla ja rakenteilla olevien työmaidemme tilannetta 
Lue lisää Luoteis-Vantaan maakaapelointihankkeesta