Siirry sisältöön

Uusimme Vaaralan sähköaseman järjestelmiä, asiakkaillemme korjaus- ja muutostöistä ei tule haittaa

sahkoasema1

Vuonna 1990 valmistuneella Vaaralan sähköasemalla uusitaan kesän aikana sähköverkon turvallisuudesta ja häiriöttömyydestä huolehtivia suojaus-, ohjaus- ja apusähköjärjestelmiä. Uusinnan aikana sähköaseman sähkönjakelua hoidetaan osittain Honkanummen ja Hakkilan sähköasemilta. Asiakkaille korjaus- ja muutostöistä ei aiheudu haittaa.

Teemme vuosittain yhden sähköaseman perusparannuksen, vuonna 2019 perusparansimme Ilolan sähköaseman. Kaikki sähköverkon korjaus- ja uusintapäätökset perustuvat aina kattaviin kuntoselvityksiin, ja vanhoja rakenteita hyödynnetään ja kierrätetään mahdollisuuksien mukaan.

Tiesitkö, että sähköasema on sähköverkon osa, jossa voimajohtoja pitkin voimalaitoksista matkannut 110 kilovoltin sähkö muunnetaan jakeluverkkoon sopivaksi 20 kilovoltin jännitteeksi. Sähköasemalta sähkö siirretään jakelumuuntamoille ja edelleen pienjännitteenä kuluttajille. Vantaan Energia Sähköverkot Oy:llä on yhteensä 13 sähköasemaa ympäri Vantaata.