Nyt vietetään energiansäästöviikkoa: Fiksuilla pienillä teoilla on suuri merkitys

Sahkoauton lataus

Tämä viikko on omistettu energiansäästölle, kun energiatekoja tehdään oman kampanjanviikon puitteissa jo 25. kerran. Vantaan Energia Sähköverkot on tänäkin vuonna mukana energiansäästöviikossa muistutellakseen energiatehokkuustoimien merkityksestä. Kampanjaviikon teema tänä vuonna on ”meidän teoillamme on merkitystä”. Teema perustuu ajatukseen, että jokainen voi omilla, pienilläkin teoillaan vaikuttaa ilmastonmuutoksen hillintään: voimme valita, miten paljon kulutamme ja mitä ja millaista energiaa käytämme. Jokaisella energiateolla on merkitystä, sillä pienistäkin teoista syntyy yhdessä merkittävä vaikutus.

Sähköenergiankulutuksen hallitsemisen perusperiaate on hyvin yksinkertainen: omaa sähköenergiankulutustaan kannattaa seurata, jotta on tietoinen siitä, millaista oma kulutus on. Kun omasta kulutuksestaan on tietoinen, on helppo tehdä muutoksia haluamaansa suuntaan. Omaa sähköenergiankulutusta kannattaa vertailla aikaisempiin vastaaviin kuukausiin tai ulkolämpötilan mukaisiin hetkiin ja jos niissä huomaa merkittäviä muutoksia, on syytä pohtia, mistä erot voisivat johtua. Ovatko kulutustottumukset muuttuneet tai ehkä vaikkapa lämmitysjärjestelmää säädetty?

Yksinkertaisin tapa sähköenergiankulutuksen seurantaan on tutustua sähköverkkoyhtiön tai sähkönmyyjän kulutusraportointipalveluun, josta omaa kulutustaan voi seurata tuntitasolla. Vantaan Energia Sähköverkkojen asiakkaat pääsevät tutustumaan kulutustietoihinsa 24/7 palvelevassa Online-palvelussa, josta löytyy helposti muun muassa sähköenergian kulutustiedot ja tiedot sähköverkkosopimuksista.

– Siirretyn energian määrä ei kasva nykyisin samassa tahdissa asiakasmäärän kanssa kuin aikaisemmin. Tämä perustuu pitkälti siihen, että monet asumiseen liittyvät ratkaisut ovat lähtökohtaisesti energiatehokkaita: mm. taloissa on tehokas lämmitysmuoto ja rakenteet ovat energiatehokkaampia.  Valaistuksessa led-valot kuluttavat vähemmän energiaa ja valaisevat kirkkaasti ja ovat pitkäikäisiä. Sähkönkäyttäjän fiksuilla kulutusratkaisuilla on toki silti suuri merkitys energiankulutuksessa, toteaa asiakkuuspäällikkö Janne Hartikainen Vantaan Energia Sähköverkoilta.

Vantaan Energia Sähköverkot on tuonut asiakkailleen useita uusia palveluita, joilla omaa energiatehokkuusjälkeään voi parantaa suosimalla uusiutuvien energialähteiden tuottamaa energiaa. Tarjoamme maksuttoman kartoituspalvelun niin aurinkopaneelien kuin sähköauton latauspisteen mitoittamiseen. Aurinkopaneelien etäkartoituspalvelussa tutkimme toteutunutta sähkönkulutusta ja teemme sen perusteella etäkartoitusraportin, josta selviää minkä kokoinen aurinkosähköjärjestelmä olisi sähkönkulutuksen näkökulmasta sopivin. Järkevintä aina on hankkia sen kokoinen aurinkosähköjärjestelmä, että pystyy itse kuluttamaan valtaosan sen tuottamasta energiasta. Sähköauton latauspisteen kartoituksessa puolestaan selvitetään oman sähköliittymän nykytilanne ja tutkitaan, millaisen latausratkaisun asiakas voi toteuttaa ilman muutostöitä. Lisäksi Vantaan Energia Sähköverkot tarjoaa aurinkoenergian pientuottajille netotus- ja hyvityslaskentapalvelua, joiden avulla asiakkaamme saavat itse nauttia oman pientuotantonsa tuottamasta hyödystä oli asumismuoto mikä tahansa.

Lisää luettavaa aiheesta:

Vantaan Energia Sähköverkkojen arkivinkit kodin sähkökulutuksen hallintaan

Sähköauton latauspisteen mitoittaminen

Aurinkosähköjärjestelmän mitoittaminen

Netotuksesta parempi tuotto kotitalouksien pientuotantosijoituksesta

Taloyhtiöt voivat nyt liittyä hyvityslaskentapalveluun