Siirry sisältöön

Pientuotannon suosio kasvaa Vantaalla kohisten!

VE kaukolampo aurinkosahko high res 7

Sähköverkkoon liitettyjen pientuotantolaitteistojen määrä on kasvanut Vantaalla merkittävästi viime vuosien aikana. Vuoden 2019 loppuun mennessä yhteensä 459 liittymään oli liitetty pienvoimala, joista viimeisen vuoden aikana liitettyjä uusia voimaloita oli huikeat 184 kappaletta. Eikä kasvuvauhti näytä hiipuvan. Tammikuussa uusia aurinkovoimaloita on liitetty jo 21 kappaletta lisää. Liitettyjen laitteistojen lukumäärän perusteella aurinkoisinta on Ylästössä, jossa 35 liittymään on kytketty pientuotantoa.

Valtaosa sähköverkkoon liitetyistä pientuotantolaitteistoista on pientaloihin asennettuja aurinkovoimaloita. Viime vuosien aikana myös liikekiinteistöt ja kaupat ovat aktivoituneet ja hankkineet aurinkopaneeleita enenevissä määrin. Pienvoimaloiden yhteenlaskettu maksimiteho on tällä hetkellä Vantaalla noin 10,2 megawattia. Tehonmäärän hahmottamiseksi kerrottakoon, että viime vuoden tammikuun paukkupakkasten aikaan koko Vantaalla kului sähköä tunnissa noin 350 megawattia.

Haluaisitko sinä alkaa sähkön pientuottajaksi?

Olemme koonneet verkkosivuillemme pienen tietopaketin pientuotantoa suunnitteleville. Suosittelemme asiakkaitamme tutustumaan tietopakettiin ja liittämisohjeisiin, jotta järjestelmän käyttöönotto onnistuu kerralla. Aurinkopaneeleilla sähkön tuottaminen omaan käyttöön on helppoa ja ympäristöystävällistä, mutta niiden liittämisestä on aina muistettava ilmoittaa omalle sähköverkkoyhtiölle. Vantaalaiset tekevät siis käyttöönottoilmoituksensa meille. Näin toimimalla pientuotanto on turvallista sekä pientuottajalle itselleen, että naapureille. 

Jos olet jo asentanut oman pientuotantolaitteiston, voit seurata järjestelmän sähköverkkoon syöttämän sähkön määrää raportointipalvelustamme.

Asutko omakotitalossa ja olet hankkimassa pientuotantolaitteistoa, sähköautoa tai kiinnostavatko nämä tulevaisuudessa?

Olemme aloittamassa kevään aikana pilottihanketta, joka tuo apua pientuotantolaitteiston mitoittamiseen ja sähköauton latauspisteen mitoittamiseen. Raportti perustuu asiakkaan tuntimittaustietoihin tai erilliseen tarkempaan mittaukseen ja sen tuloksiin. Jos kiinnostuit pilottihankkeesta, ilmoittaudu mukaan oheisella lomakkeella. Otamme yhteyttä ja kerromme lisää!  

Ilmoittaudu mukaan >>
Tiedot tallennetaan Vantaan Energia Sähköverkot Oy:n asiakasrekisteriin ja niitä käytetään vain pilottiryhmään osallistumiseen.

Usein kysyttyä aiheesta:

Riittääkö täällä Vantaalla tarpeeksi aurinkoa?
– Etelä-Suomeen asennettu aurinkovoimala tuottaa ihan yhtä paljon kuin Pohjois-Saksaan asennettu. Myös muu Suomi tuottaa päivänpaisteesta lähes yhtä paljon.

Entä miten pitkä takaisinmaksuaika paneeleilla on?
– Keskimäärin aurinkopaneelit maksavat itsensä takaisin noin 10-15 vuodessa. Paneelin takuuaika on 25 vuotta ja tosiasiallinen käyttöikä vielä monta vuotta pidempi, eli ilmaisia käyttövuosia kertyy ainakin kymmenen. Investointi on siis vähintään yhtä kannattava kuin keittiöremonttiin tai autoon satsaaminen!

Mistä tiedän, kuinka monta paneelia tarvitsisin?
– Kannattavuuden kannalta on olennaista, että aurinkopaneelien tuotanto ja kotisi sähkönkulutus osuvat mahdollisimman hyvin samaan hetkeen. Aurinkosähkön asiantuntija mitoittaa sinulle sopivan määrän aurinkopaneeleja.

Kannattaako paneelien tilaaminen, jos vaikka muutan muualle?
– Aurinkovoimala voi hyvinkin lisätä kiinteistösi arvoa myyntitilanteessa. Aurinkosähköllä on hyvä maine.