Siirry sisältöön

Arkisto:

Sähkön pientuotanto kasvattaa suosiotaan

Voimakasta innostusta pientuotantoon esiintyy erityisesti kotitalouksien keskuudessa. Aurinkosähkön pientuotanto Vantaan sähköverkkoalueella jatkaa vauhdikasta kasvua. Vantaan verkkoon on liitetty tänä vuonna jo tähän mennessä yhtä paljon aurinkosähköjärjestelmiä kuin viime vuonna yhteensä. Kokonaisuudessaan järjestelmiä on nyt asennettu yli 400 kappaletta ja niiden yhteenlaskettu maksimiteho on noin 8 megawattia. Lisäksi olemme saaneet ilmoituksen ensimmäisestä sähköverkkoomme liitetystä sähkövarastosta. Haluaisitko […]

Lue lisää

Aurinkosähkön tuotanto kasvaa Vantaalla huimaa vauhtia

Sähköverkkoon liitettyjen pientuotantolaitteistojen määrä on kasvanut Vantaalla merkittävästi neljän viime vuoden aikana. Sähköverkkoomme oli vuoden 2018 loppuun mennessä liitettynä yhteensä 284 pienvoimalaa, joista viimeisen vuoden aikana liitettyjä uusia voimaloita oli huikeat 120 kappaletta, eikä kasvuvauhti näytä hiipuvan. Tammikuussa uusia aurinkovoimaloita on liitetty jo kahdeksan kappaletta lisää. Vuodesta 2015 lähtien katsottuna pientuotantolaitteistojen määrä Vantaalla on kymmenkertaistunut.  […]

Lue lisää