Vuosi 2021 oli meillä Vantaan kasvun myötä kiireinen

nosturi 1

Vuosi 2021 lähenee loppuaan. Kulunut vuosi on tuonut Vantaalle runsaasti uusia asukkaita, mikä näkyy asiakasmäärän kasvuna sähköverkkopalveluissamme.

– Vantaa kasvaa vauhdilla ja se näkyy kiireisenä arkena myös meillä verkkoyhtiössä, toteaa liittymäpalvelupäällikkö Roope Apponen Vantaan Energian Sähköverkoilta.

Vantaa kasvaa ja uutta rakennetaan: sen myötä uusia sähköverkkoon liittymisiä on ollut kuluneen vuoden aikana runsaasti viime vuosia enemmän. Rakentamista tapahtuu melko tasaisesti kaikilla suuralueilla. Tikkurilan suuralueella asuntomäärä kasvaa kuitenkin reippaimmin (Lähde Vantaan Kaupunki).

Tänä vuonna tulemme siirtämään sähköä arviolta noin 1947 GWh. Tästä 30 prosenttia menee kotitalouksille ja 70 prosenttia yrityksille.

Liikenteeseen sähköllä

Merkillepantavaa kuluneessa vuodessa on ollut sähköautoilun voimakas esiinnousu.

Pääsulakekoon nostoja vantaalaisiin omakotitaloihin on tehty ennätysmäärä tänä vuonna. Pääsulakekoon nostoja on tehty aikaisempiin vuosiin nähden kymmenkertaisesti. Pääsääntöisesti hybridiautoa varten pääsulaketta ei tarvitse vaihtaa omakotitalossa, mutta jos taloon tulee täyssähköauto, liittymän pääsulaketta voi joutua nostamaan. Tämä riippuu hankittavasta latausratkaisusta ja omasta lataustarpeesta: esimerkiksi siitä, haluaako ajoittaa lataamista tiettyyn hetkeen. Huolettominta lataaminen on, jos nostaa sulakkeet suuremmiksi tai jos hankkii latausratkaisun, joka osaa säätää lataustehoa kuormitustilanteen mukaisesti.

Sähköä suoraan taivaalta

Kuluneen vuoden aikana olemme lanseeranneet uusia palveluita aurinkosähköä tuottaville asiakkaillemme. Hyvityslaskentapalvelu taloyhtiöille mahdollistaa taloyhtiön aurinkopaneelien tuottamien etujen jakamisen kaikkien huoneistojen kesken. Netotuspalvelu puolestaan mahdollistaa paremman tuoton omasta pientuotannosta. Vaihtoehtoiset tavat tuottaa itse sähköä omaan käyttöön lisäävät kiinnostustaan tasaisesti koko ajan.

Haluamme auttaa sinua siirtymisessä uusiutuvalla energialla tuotetun oman sähkön käyttöön. Siksi me tarjoamme asiakkaillemme maksuttoman kartoituspalvelun sekä sähköauton latauspisteen että aurinkosähköjärjestelmän mitoittamiseen. Aurinkosähköjärjestelmän kartoituspalvelussa asiantuntijamme tutkii kohteen toteutunutta sähkönkulutusta. Sähköauton latauspisteen kartoituspalvelussa tarkastellaan sähköliittymäsi tehotietoja ja mitattua sähkönkulutusta. Näiden pohjalta teemme ehdotuksen sopivasta aurinkopaneelien määrästä tai sähköauton latauspisteen tehosta, jonka voi kytkeä omaan sähköliittymään ilman muutostöitä.

Vantaalla sähkönsiirto on luotettavaa

Me verkkojengiläiset teemme joka päivä töitä sen eteen, että sähköverkkomme luotettavuus on ja pysyy korkeana eikä yllättävät sähkökatkot hankaloita asiakkaidemme arkea. Toki sääilmiöt tai odottamattomat sähköverkon käyttöhäiriöt voivat joskus yllättää, mutta silloinkin pyrimme saamaan sähköt palautettua aina mahdollisimman ripeästi. Keskimääräinen sähkön keskeytysaika asiakasta kohden oli Vantaalla vuonna 2020 vain noin 4 minuuttia.